Ekologisesti kestävät uudenlaiset elämisen ratkaisut
Koska maailma ympärillämme muuttuu alati kiihtyvämmässä tahdissa, ei muutoksia voi jättää huomiomatta, vaan toimintaa on muutettava kestäväksi ja vastattava ympäristökriisin edellyttämiin vaatimuksiin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuleva kasvamaan tulevina vuosikymmeninä. Nämä muutokset vaativat uudenlaisia toimenpiteitä, ja juuri asumiseen liittyvät ratkaisut ovat kasvukäytävälle merkittäviä, sillä asunnon arvon pysyminen ratkaisee usein myös sen hankkimisen ja ihmisten asettumisen asumaan kasvukäytävän alueelle. Tämä liittyy sekä alueen vetovoimaan että erilaisiin lämmitykseen liittyviin ratkaisuihin.
Ilmastonmuutos, äärisääolot ja luontokato eivät ole vain tulevaisuutta, vaan nykyisyyttä. Ne tarjoavat myös mahdollisuuden yrityksille uudenlaisille liiketoimintamahdollisuuksille, sillä tarvitaan kestävämpiä ratkaisuja asumiseen, lämmitykseen, liikkumiseen. Yritysten kyky toteuttaa näitä innovatiivisia kokeiluita, ja tuottaa uudenlaisia ratkaisuja syntyvät myös entistä enemmän ekosysteemeissä, joissa erikoistuneet toimijat antavat oman panoksensa yhteisen päämäärän toteuttamiseen.
Takaisin